A week about drugs

The contract for the apartment that I had rented together with Anna expired last Sunday, and since then I’ve been living in the residence of the Ambassador, in the same compound with the embassy. She left for holidays in Finland and was amazingly kind to offer me to stay here, because it’s so difficult to find a reasonable place to stay in Abuja for a short period of time. But I feel a bit lonely to be alone in this massive house, especially because I was already so used to sharing an apartment with Anna. We used to go around so much together that even the supermarket personnel would ask me “where’s the other one” if she wasn’t doing her shopping with me.

the report that kept me busy this week & my new ID card. I wonder how useful the blood group information will be!

Other news to my life include saying goodbye to the beautiful idle early evenings. I have probably not worked as hard during the last 2 months in the embassy that I’ve worked during the past five days at UNODC. Mostly I’ve left the office after seven, completely exhausted. We’re short by one person, and this week has been filled with activities because on Saturday it’s the International Day against Drug Abuse and Illicit Trafficking. Yesterday we launched the World Drug Report 2010 locally here in Abuja, and despite the usual last minute running around like headless chicken, it was a great success. After another event, I was interviewed to the local radio as UN representative, which I thought a bit funny with my 1,5 weeks of experience on drugs & crime -related issues. My week included also popping into the Cybercrime & Terrorism seminar and waking up at 6 on midsummer eve to attend an Anti-Drug walk by our key Nigerian parner Nigerial Drug Law Enforcement Agency.

At the launch of the report

The launch was attended by 70 people, including lots of media.

I do hope that this is the first and last midsummer when I have to work. Anyway, happy midsummer to you all!

Farewell to the Ministry

On Thursday I had been five months in Nigeria.

On Friday I said goodbye to the warm work atmosphere of the Finnish Embassy, and was touched by the beautiful goodbye party the Ambassador hosted for me and Anna.

On Saturday I cheered for USA in the British village, and was happy for finding some Magners cider.

On Sunday I had a very relaxing day with the usual amazing pancake breakfast.

And on Monday I started as an intern at the United Nations Office on Drugs and Crime.

I will be working with issues related to anti corruption, cyber crime, anti-human trafficking and smuggling of migrants. Especially, I will be involved with a project improving the communication between West African airports in order to combat cocaine trafficking. The project and my new boss were featured in one of the Nigerian newspapers.

So I changed the small embassy work environment for a grand UN house that hosts all the UN agencies of Nigeria. Our office of about 20 people is beside UNESCO and UNICEF. I changed the easiness of working with Finns for working with a handful of international staff and a number of Nigerians. And I changed the embassy mindset on trade promotion for a global perspective to crime and drugs.

On my first day I took ‘basic security in the field’ and ‘advanced security in the field’ courses in order to get the appropriate security clearance. Besides learning on spotting suspicious envelopes, the language of radio communication and the planning of a convoy, I was told what to do in an earthquake, how to find water in a desert, how to read North from the stars on the different hemispheres, and how to wear clothes in layers in the cold. So, I should be now properly equipped to work with the UN in Nigeria!

Suurlähetystö 2.0 – teekkarin kokemuksia Abujasta

An article that I wrote to the Ministry’s intranet about my experiences in the Embassy.

Mitä syntyy, kun 19 Länsi-Afrikan maata kattava Abujan suurlähetystö valitsee ensimmäiseksi CIMO-harjoittelijakseen teekkarin?

You are welcome, toivottaa lentokenttävirkailija, suurlähetystön autonkuljettaja ja monumentti matkalla Abujan lentokentältä suurlähetystöön minulle tammikuussa 2010. Saan ensimmäisiksi päiviksi kodin suurlähettilään vierashuoneesta, eikä minua ympäröivä kotoisa Suomi-design sovi alkuunkaan ajatukseen, että olen pahamaineisessa Nigeriassa.

Ensimmäiset päivät ahmin sähköpostini vallanneita raportteja komiteoista, kokouksista ja tapaamisista. Tunnen olevani maailmanpolitiikan kulisseissa! Kännykkäni jaksaa vielä muistuttaa syksyn osa-aikatyöstä: luen Köpiksen ilmastokokouksesta kun suomalaisessa IT-yrityksessä pidetään Product management weekly meetingiä.

Puhun broken englishiä nigerialaisten taksikuskien kanssa, ja opettelen puhumaan suurlähetystöä. ”The Embassy of Finland avails itself of this opportunity to renew to bla bla bla the assurance of its highest consideration”, vau! Tulostan tiistaikokouksen esityslistan kaksipuoleisena ja herätän hämmennystä, ai pystyykö suurlähetystön tulostimilla tekemään noin? Voitko näyttää?

Maaliskuussa vastaanotamme Ministeri Väyrysen ja monikymmenhenkisen yritysdelegaation. Selviämme hiekkamyrskystä vastaanottoillallisella, saamme salin täyteen pyjamapukuisia nigerialaismiehiä ja jännitämme Lagosin turvamiesten brutaalia liikennekäyttäytymistä. Nautin joka hetkestä!

Houkuttelen isän ja siskon Etelä-Afrikkaan pääsiäislomalle, ja tunnen itseni Afrikan-konkariksi kun näen miten heitä hermostuttaa Port Elizabethin tummaihoisten suosimassa keskustassa. Viikon matkustelun jälkeen minun onkin jo ikävä tiistai-saunaa, lattarileffailtoja, pienen lähetystön kodikasta tunnelmaa, sunnuntain leppoisaa lettuaamiaista ja Abujan tiivistä expat-yhteisöä.

Kevään lopulla askit ja nootit ovat jo arkipäivää, ja kaupallis-taloudelliset työtehtäväni saavat seuraa minulle tutummasta aihepiiristä. Korjaan satelliitti-internetin, asennan Skypen lähetystön kannettavaan, opetan suurlähettilästä kuuntelemaan maailman kuulumiset kävelylenkeillä BBC:n podcasteista, haravoin lähetystön nettisivut ja puhun IT-tuen ympäri antamaan meille paikallisen verkkolevyn tiedostojen jakamista varten.

Innostun Stubbin Facebook- ja Twitter-puheista: mehän voisimme tavoittaa kaikki Nigeriassa olevat suomalaiset vaivattomasti Facebook-ryhmän avulla! Lauri voisi kirjoittaa blogia Nigerian liiketoimintamahdollisuuksista ja tarjota kaksisuuntaisen keskustelukanavan suomalaisyrityksille Länsi-Afrikassa. Miksi meillä ei ole netissä ajanvarausjärjestelmää viisumiasiakkaille, ja miksi konsuli tuhlaa kiireistä aikaansa matkustusilmoitusten hallitsemiseen kun se voisi olla automaattista?

Joskus sekavalta kokoelmalta tuntuneet poikkitieteelliset opintoni piirtyvät suurlähetystössä mielekkääksi kokonaisuudeksi. Kuka voi enää väittää, että todellisuutta voisi katsoa vain yhdestä näkökulmasta?

On kesäkuu ja tuntikirjanpitoni väittää, että ylityötunteja on pitämättä kolme viikkoa. Ei voi olla totta! Kuin tilauksesta saan kuitenkin jatkoajan Nigeriaan: YK:n paikallistoimisto kysyy, jäisinkö heille harjoittelijaksi vielä kesäksi. Tiedän anti corruption, cyber crime, anti-human trafficking ja smuggling of migrants -aiheista suunnilleen yhtä paljon kuin tiesin Nigerian taloudesta joulukuussa, mutta suurlähetystöharjoittelu on antanut minulle ymmärrystä kansainvälisistä instituutioista, varmuutta hypätä uusiin tehtäviin, ja ennen kaikkea herättänyt palavan kiinnostuksen oppia ymmärtämään maailmaa paremmin.

Olen hyvin kiitollinen Abujan suurlähetystön henkilökunnalle, Ulkoministeriölle ja CIMO:lle upean, antoisan ja opettavaisen harjoittelujakson mahdollistamisesta.

Life on the other side of the fence

There is an empty plot beside our compound. It’s fenced but our top floor apartment has a nice open view to it. The plot has nothing but a few basic constructions.

In January, when we moved in, we thought they operated a small kiosk. Once we tried to go and buy some drinks, but they wouldn’t sell. Later we understood that they sell local food, and it’s too local for them to accept us as their customers.

Now I’ve developed a habit of checking every morning when I leave for work, and every afternoon when coming back, what’s happening with our neighbours. It’s a good reminder of the other Nigeria.

Here’s some documentation of what the other Nigeria looks like.

A typical afternoon. Women are cooking and taking care of children, with chicken running around the plot.

Boys are playing with a rope while their father is cutting grass.

We thought this was a kiosk.

Laundry day! Doing homework while mom is cooking.

Washing moment